Laakerisoppaa

Pikkusipulit siirtolapalstalta. Viime vuonna tuli valtavia sipuleita, tännä vuonna vaan tollasia pikkuruisia, mutta söpöjä ja ihan sipulin makuisiakin.

Tarttuipa kerran matkaani Obh nordican silporaattori. Kyseinen vempain oli hyvää kyytiä jäämässä jättimäisen Prisman remonttimyynnin jalkoihin.

Edellisen murskaimen, jolla valmistin juustokakun pohjat, murskasin mantelit ja pähkinät jauhoksi asti myin taannoin kirpparilla. Silloin oli ajatuksenani hankkia joskus parempi, ja niinpä tuo asia unohtui.
Juustokakkujen pohjat murskasin sittemmin kaulimella muovipussissa, kunnes viimein sattui niin vahvoja gluteenittomia keksejä, että muovipussit yksi toisensa jälkeen hajosi keksien pysyessä ehjinä. Naapurit varmasti kiitteli noita keksejä, nimittäin sen jälkeen se kaulimen pauke lakkasi.

Pikkublenderi tarttis olla joka keittiössä, jossa ollaan vähän kiireisiä, mutta kuitenkin tehdään ruokaa. Oiva apu kokille, surauttaa kaiken silpuksi alta aikayksikön, myös gluteenittomat keksit. Näyttää vielä niin kivalta, ettei oikeastaan haittaa, jos joskus jäisi pöytätasolle näkyviin. Mätsäähän se Mocca Masteriin ja mun mikroon, je jee. Vois ihan viikottaiseen käyttöön ottaa, alkais tekee enemmän raasteitakin. Näine hyvine ajatuksineni meitsi sen siitä kainaloonsa koppas, pelasti, maksoi kassalle, asetti pelkääjän paikalle istumaan, ajoi kotiin, kantoi ylös asti ja himassa purki varovasti pahvit ja muovit, pesi osat, kuivatti ja vihdoin, pääsin testailee.

Vaan ei se lähteny käyntiin..
Kulhoa edes takas, paremmin kiinni.
Kantta irti, uudelleen kiinni.
Johtoa seinään, irti ja takaisin seinään.
Nappia pohjaan ja irti..vaan ei, kun ei.
Ei elon merkkiäkään.
-Eihän uusi voi olla rikki!

Ihan varottamatta se kuitenkin lähti maantiejyrän lailla täristäen käyntiin. Nakkisosekeiton valmistumisen vältin nopealla käden liikkeellä: Sormet ylös kulhosta! Sipulit murskautu hyvin. Parsakaalia lisätessä edessä oli taas sama homma, ei mene päälle...kulhoa irti ja takaisin kiinni, irti ja taas kiinni..lopulta se meni päälle hetkeksi kunnes lakkasi kokonaan toimimasta.

Tein keitokseni loppuun ja söin, ihan hyvää tuli. Laitoin keiton jäähtymään. Tällävälin mulle tuli omatoimisia vieraita, joista eräs katosi tullakseen hetken päästä kysymään:
-Mitä ihmettä sulla oli tuolla keitossa?
-Ai sä löysit keittoa, ei siellä mitää ihmeellistä oo, parsakaalia, vastasin.
-Ei, kun jotain mustaa ja kovaa, meinas hammas mennä..kato.
Olin ihan ihmeissäni, joku pieni musta nappula, jossa oli kaverin hampaanjäljet ja näytti vähän renkaan venttiililtä. :O

Arvatkaa vaan, että hävetti ja ärsytti. Mun ylihygieeninen keittiö ja joku ihmeen venttiilin pala mun tekemässä keitossa!
Ainoa paikka mistä se olis voinut tulla oli liesituuletin. Siinä allahan kattila porisi hetken. Ei liesituulettimessakaan ole mitään sellasta irtoavaa osaa.
Kuvioihin siis oli otettava uusi epäilty, OBH NORDICA..ja a'vot.
Sieltähän se.

Murskaimen kannen laakeri.